Kevään 2026 kuulumisia
Hallitus kävi läpi asioita tammikuun kokouksessa haluaa tiedottaa seuraavat asiat jäsenistölle
Etäluettavien mittareiden asennus aloitettiin lokakuussa ja kymmenen mittaria on ollut nyt käytössä. Joitain yksittäisiä kuuluvuusongelmia on ollut, mutta ne tullaan ratkaisemaan lisäanteenilla. Seuraava erä mittareita asennetaan kevään aikana lähinnä vakituisiin asuntoihin ja kesäasuntojen osalta asennukset jatkuvat kesällä.
Etäluettavat mittarit tulevat mahdollistamaan osakkaille online seurannan omaan kulutukseensa. Mitenkä seurantaa voi tehdä ohjeistetaan myöhemmin.
Etäluettavien mittareiden datan seuranta ja tiedon siirto toteutetaan yhdessä Digitan kanssa. Digita toimittaa myös ”OmaVesi” tietokannan joka on mahdollistaa myös muita hallinnollisia palveluja, kuten karttapohjaisen asennuspaikatiedon, massaviestinnän, vuotohälytyksen, jäsenrekisterin, etc.
Naantalin vesi korottaa veden, sekä jäteveden hintoja vuodelle 2026. Hallituksen päätös on, että osuuskunta ei korota vielä hintoja. Tilannetta seurataan ja syksyllä tilanne arvioidaan uudelleen.
Syksyllä havaittu ja tiedotettu vuoto on paikallistettu ja korjattu joulukuussa.
